MUISTELLAAN TURUN MALJAN HISTORIAA -KRISTIAN MAUNULA 1970 MALJA-VOITTAJA

   Ensi vuonna Turun Malja-kilpailu täyttää 70 vuotta, joten tässä vaiheessa voidaan jo hieman muistella kilpailun ja Turun Ratsastajien historiaa. 1970-luvulla seuran menestyksekkäin ratsastaja oli Kristian Maunula, joka voitti Turun Maljan vuonna 1970 Nowatorilla, 1978 Finn Derbyn, ja samana vuonna tuli myös arvokas kansainvälinen voitto: Varsovan Grand Prix hevosella Bawian. 1980 Maunula muutti Helsinkiin.

   1980-luvulla menestyksekkäimmät ratsastajat ovat olleet Raimo Aaltonen hevosella Mr. Jason ja Satu Väihkönen hevosella Fair Girl. Molemmilla on lukuisia sijoituksia kansainvälisissä vaativissa luokissa. Aaltonen on myös hypännyt Suomen ratsastushistorian ensimmäisen maailman cupin pisteen Volvo World Cup Holland-kilpailussa. Aaltonen oli myös ensimmäisten suomalaisratsastajien joukossa, joka lähti Saksaan valmentautumaan. - Tänä päivänähän sinne lähtevät todella monet Suomesta, ja muutenkin peruskoulutus on hyvä nykyajan nuorisolla, Maunula toteaa. Hän voitti suomenmestaruudet -75 ja -76, mutta Mikkelistä jäi SM-kisoista kismittämään pieni niksaus esteellä, jonka seurauksena tolppa ja este kaatuivat. Magnus Lillqvist voitti sitten SM-kullan ja Maunula oli toinen.

   Raimo Aaltonen voitti Turun Maljan 2007 Eafons Polyfinolla, mutta kuului jo silloin Auran Ratsastajiin.

   Kristian Maunula on viimeksi ollut hevosen selässä 13 vuotta sitten ja kertoo, että mieli tekee aina ratsaille, kun katselee hyviä kisoja. Kun Turun Ratsastajat muutti Artukaisiin 1965, Kristian ja Kaj Maunula olivat vielä nuoria poikia ja leikkivät tallin ympäristössä cowboy-leikkiä, jossa Kaj oli Frank ja Krisse Jesse James, Henri Koskilahti oli Slim. Pojat sitoivat hevosensa puomiin kiinni, ratsastivat ja seikkailivat cowboy-hatuissaan. He jopa suunnittelivat tekevänsä lännenelokuvan Artukaisten puistossa.

Parhaimmat muistot tuolta ajalta jäivät kuitenkin mieleen sunnuntaiaamun klo 10 valmennustunneista, jotka Kauko Paananen piti. Kristian Maunula ratsasti silloin yleensä Safir-nimisellä hevosella, jonka Veikko Maunula omisti, mutta jota hän antoi kuten myös Parmaa ja muita hyviä hevosia tuntiratsastajienkin käyttöön. Ilman Veikko Maunulan aktiivista toimintaa Turun Ratsastajat ei olisikaan koskaan menestynyt niin hyvin kuin tapahtui.

VUONNA 1957 Turun Malja-kilpailut pidettiin vielä Kupittaalla. Seuroja oli silloin mukana 13 ja hevosia 40, esteluokkia oli 10 ja koululuokkia 2.