Ratsastuskoulun uusin tuntihevonen Armani saapui talliin viikonloppuna!
Armani eli tutummin Aaro on 8-vuotias latvialainen ruuna, jonka säkäkorkeus nousee yli 170cm. Näinollen Aaro vie Jussilta tallin isoimman tuntihevosen tittelin.
Aaron hoidossa käytetään tarpeen mukaan jakkaraa, erityisesti satulan alustan puhtaus ja varusteissa romaanin asento on hyvä tarkastaa jakkaralta jos muuten ei selkää näe kunnolla. Suitset laitetaan aina jakkaralta jotta Aaro ei oppisi nostamaan päätään ulottumattomiin. Samoin selkään nousu tehdään aluksi maneesissa opettajan avustamana kunnes Aaro tottuu työhönsä.
Kun selkään asti pääsee, ei Aaro tunnu lainkaan niin suurelta kuin maasta käsin ajattelisi! Myös lyhyempijalkainen ratsastaja pärjäilee mukavasti.
Perusluonteeltaan Aaro vaikuttaa oikein kiltiltä ja rauhalliselta. Se haluaa kovasti miellyttää ratsastajaansa. Aaro on mukavan herkkä sekä pidätteille että pohkeelle. Ison hevosen askel voi tuntua aluksi vauhdikkaalta, mutta kun pääsee liikkeelle, askellajit ovat varsin mukavat istua. Myös Aaron hyppy on näppärä.
Aaro on kotiutunut talliin mukavasti ja aloittaa tuntityönsä vähitellen paikkoihin ja kavereihin tutustuen.