Elmo Jankari ja Dutchess Dèsirèe valmistautuvat Rion olympialaisiin!
Turussa syntynyt ja kotiseuranaan Turun Ratsastajia edustava Elmo ja DD olivat Pohjois-Euroopan rankinglistan ykkösinä, kun kansainvälinen ratsastuksen olympiaranking sulkeutui sunnuntaina. SRL:n urheilujohtaja Aki Ylänne kertoi, että liitto tulee esittämään Jankaria Suomen olympiakomitealle Rioon lähteväksi ratsukoksi. Kansainvälinen olympiakomitea tekee lopullisen valinnan vielä kevään aikana. ISOT ONNITTELUT RATSUKOLLE!
Ja monet kiitokset Elmon pitämistä tehokkaista ja taitavista valmennuksista, jotka jatkuvat vielä ainakin huhtikuun alussa!
RATSASTUSKOULUTIIMI kokoontui viidentoista ihmisen voimalla sunnuntaina. Suitset, satulat ja suojat puhdistettiin ja puhuttiin mm. Hanin ja Lentun suitsimisesta – niillä kun on tapana esittää ponteva vastalauseensa, kun karsinaan menee satuloimaan. Talkooväelle tarjottiin myös pullakahvit.
Aino Soininen (aino.soininen@gmail.com) toivoo vinkkejä siitä mitä hevosen hoitoon ja käsittelyyn liittyviä asioita haluttaisiin käsiteltävän seuraavassa tapaamisessa.
1-TASON ESTERATSASTUSKILPAILUT 13.3. klo 10
Turun Ratsastajat järjestää estekisat tulevana sunnuntaina Artukaisten Ratsastuskeskuksessa.
Kutsu SRL/etusivu/KIPA. Tuntiratsastajat kysykää hevosta opettajalta. Ilmoittautuminen 9.3. mennessä Kipaan tai sähköpostitse turun.ratsastajat@gmail.com . Pakkasraja -15 Artukaisten sääasemalla mitattuna 13.3. klo 8.00. Kilpailutiedote, lähtölistat ym. Kipassa pe 11.3.
Kilpailunjohtaja Merja Kuusisto, tuomari Venla Väätänen, ratamestari Marika Leskinen.
Verryttely ryhmissä maneesissa. KILPAILUPAIKALLA PUFFETTI!
TARVITAAN TAAS REIPPAITA TOIMIHENKILÖITÄ, ILMOITTAUDU turun.ratsastajat@gmail.com JA KERRO MISSÄ LUOKASSA VOIT OLLA JA TEHTÄVÄTOIVEESI.
RADANRAKENNUS LAUANTAI-ILTANA KLO 19!
BUSSIKYYTI TAMPEREELLE HEVOSET 2016-MESSUILLE
L-S alue järjestää bussikuljetuksen Tampereelle lauantaina 2.4.2016. Bussi Turusta lähtee klo 8.00 linja-autoasemalta tilausajo-laiturilta. Takaisin lähdetään Tampereelta messujen päätyttyä klo 18.30. Hinta Turusta 15 e/henkilö edestakainen matka. Messulippu ei kuulu hintaan. Ratsastajainliiton jäsenet saavat 50% alennuksen messulipusta näyttämällä vuoden 2016 jäsenkorttia.
Matka maksetaan 25.3. mennessä TR:n tilille FI065710 1820 007175.
Ilmoittautumiset 25.3. mennessä venla.vaatanen@pp.inet.fi
OHJELMASSA: Christopher Wegeliuksen esteklinikka, rotuesittely (9) rotua, vikellystä, estekilpailuja, islanninhevosia, AT rats. pilates, hyvä istunta!
Suomenratsujen orikavalkadi ja valjakkoajokilpailu sekä tietenkin tutustuminen messuosastoihin!
LÄHDETÄÄN PORUKALLA NAUTTIMAAN HYVÄSTÄ OHJELMASTA!
PÄÄSIÄISEN KURSSIT
VARAA AJOISSA PÄIVI KINNUSEN RATSASTUSKURSSI TAI IDA VARJON ESTEKURSSI PÄÄSIÄISELLE
Istuntakurssi 3pv 24.3.-26.3.2016 (to-la)
– ratsastusta 3x70min- teoria 1,5h- 4-6 ratsastajaa- hinta 140€ (omalla hevosella 100€)
Syventävä koulukurssi 3 pv 24.3.-26.3.2016 (to-la)
– ratsastusta 3x70min, sisältäen yhden istuntapäivän- teoria 1,5h- 4-6 ratsastajaa- hinta 140€ (omalla hevosella 120€)
Estekurssi 25.3.-26.3. ja 28.3. (estekursseja pidetään kaksi kappaletta tasoryhmin)- ratsastusta 3x70min- 4-6 ratsastajaa- hinta 130 € (omalla hevosella 100€)
Varattavissa nyt opettajilta ja päivystyspuhelimesta ark. 16-17 p. 0500 899664
Turun Ratsastajien menestystä kisoissa
Team Eurohorse kans. estekilpailut 4.3.2016
120 cm arv. 367.1 10(3) 4. Valtteri Laukkanen Criollo Numero Uno