Ratsastuskoulu

   Tuntihevoset jäävät rokotuslomalle pe 22.12.

    (VAKIOratsastustunnit jatkuvat 1.1.2018.)

TIETOA JOULUNAJASTA JA VÄLIPÄIVISTÄ . Heidin estekurssi ja Heidin ja Emman irtotunteja tarjolla. Vakiotunnit, jotka jäävät rokotustauon vuoksi pitämättä siirretään järjestettäviksi normaalin tuntiaikataulun mukaan pe 29.12. ja la 30.12.

VIIKON 50 AHKERIN Wilda 14 tuntia, seuraavina Hemppa ja Jussi 12.

MARRASKUUSSA TOTEUTETTUUN ASIAKASKYSELYYN

tuli vastauksia runsaasti, hieman yli 80 % tunnilla käyvistä palautti kyselyn.

Palaute oli monipuolista ja kannustavaa. Molemmat opettajamme saivat runsaasti hyvää palautetta. Toki kritiikkiäkin molemmille tuli, mutta se oli hyvin rakentavaa, ja sen pohjalta on hyvä jatkaa.      Samoin syksyllä aloitettu opetussunnitelma sai valtavasti kehuja. Tätä käytäntöä tullaan jatkamaan myös tulevaisuudessa.

   Voi kuitenkin ilolla todeta, että meillä on kaksi erinomaista ja pidettyä opettajaa, jotka saavat oppilaat innostumaan, ja oppilaat kokevat edistyvänsä ratsastustaidoissaan.

   Saatu palaute on käyty tarkoin läpi opettajien kanssa, ja toiveita ja ajatuksia pyritään toteuttamaan mahdollisuuksien mukaan. Esitetyt hevostoiveet otetaan käyttöön kevään 2018 alusta.

   Kaikki tuntihevosemme ovat pidettyjä, jokaisella oli lukuisia sijoituksia suosikkien joukkoon. Pentti on vaikean alun jälkeen saanut runsain mitoin suosiota. Myös Silla on ehtinyt jo hurmata monia ratsastajia, vaikka on ollut meillä vasta muutaman kuukauden.

   Suosituimmat tuntihevoset kyselyn perusteella ovat Lissu, Karina, Hani ja Wilda. Näiden jälkeen rintama oli usean hevosen voimalla melko tasainen.

Kiitokset kaikille kyselyyn vastanneille, tästä on hyvä jatkaa!

SRL TIEDOTTAA: Kotimaan tähtikilpailut 2018

Olympialajien SM-kilpailut 7.–10.6. Kenttäratsastus, seniorit ja nuoret, Finnderby, Ypäjä / www.hevosopisto.fi 31.7.–5.8. Esteratsastus, kaikki ikäluokat PowerPark Horse Show, Alahärmä / http://www.pphs.fi/ 24.–26.8. Kouluratsastus, kaikki ikäluokat, Järvenpää, Ratsastuskeskus Aino / www.ratsastuskeskusaino.fi

Esteratsastuksen LähiTapiola Grand Prix, LähiTapiola Future Challenge ja Amarok Leading Rider 4.–6.5. Tuusulan Derby, Järvenpää, Ratsastuskeskus Aino / www.tuusulanratsastajat.fi  ja  www.ratsastuskeskusaino.fi 24.–27.5. Korpikylä Spring Tour, Lahti 7.–10.6. Finnderby, Ypäjä 6.–8.7. Operagames, Savonlinna/

24.–26.8. GP Finaali, Helsinki, Laakson Ratsastusstadion

Kansainväliset kilpailut Suomessa 2018

16.–18.3. Esteratsastus CSI1* Järvenpää, Ratsastuskeskus Aino 22.–25.3. Esteratsastus CSI2*, CSIYH1* Järvenpää, Ratsastuskeskus Aino /

23.–25.3. Kouluratsastus Ypäjä CDI3*, GP-taso, nuoret, juniorit, lapset ja ponit,

Hevosopisto / 15.–17.6. Matkaratsastuksen Pohjoismaiden ja Baltian mestaruuskilpailu sekä SM, Morva 16.–19.8. Kenttäratsastuksen Pohjoismaiden ja Baltian mestaruuskilpailu, Ypäjä / www.hevosopisto.fi 11.–14.10. Esteratsastus CSI2*, CSIYH1* Järvenpää,

Helsinki International Horse Show, Helsingin Jäähalli CSI5*-W, kouluratsastus CDI3*, viihdeohjelmaa

Muita merkittäviä kilpailuja ja tapahtumia Suomessa

Muiden lajien SM-kilpailuja 14.–18.6. Para- eli vammaisratsastuksen SM, Ypäjä / www.hevosopisto.fi 13.–15.7. Islanninhevosten askellajiratsastuksen SM, Ypäjä / www.islanninhevonen.net 15.–17.6. Matkaratsastuksen SM, Morva (PM-kisojen yhteydessä) 18.–19.8. Vikellyksen SM, Tampere

Hevosalan tapahtumia

2.–4.3. Helsinki HorseFair, Messukeskus, Helsinki 12.–14.4. Ratsuoripäivät, Ypäjä 7.–8.4. Hevoset 2018 -messut, Tampere + Ratsastajainliiton vuoden palkittavat 22.4. Suomen Ratsastajainliiton kevätkokous, Helsinki 21.-24.4. Ponioripäivät, Ypäjä 27.–29.7. Ratsastuskouluoppilaiden mestaruuskilpailut, PowerPark, Alahärmä 16.–19.8. Nuorten hevosten Festivaali, Ypäjä (PM-kentän yhteydessä) 6.–9.9. Suomenratsujen Kuninkaalliset, Ypäjä

 

            Hyvää joulua kaikille!