Tässä ratsastusharrastuksessa on aikamoinen sävyero sen suhteen, että mikä vuodenaika on kyseessä. Kun eilen hikoiltiin ensin kentällä, käveltiin sitten metsän vaaleanvihreydessä ja lopuksi suihkuteltiin hevosia hiestä puhtaiksi, tuli mieleen että fiilis on aika ettenkö sanoisi aurinkoinen verrattuna marraskuun pimeisiin tai tammikuun paukkupakkasiin.
Olen ikäväkseni joutunut perumaan kevään tunteja milloin minkäkin pakollisen menon vuoksi. Ehkä siitäkin syystä ilo oli eilen taas ylimmillään Wildan selässä. Meitä oli tunnilla vain 6 ratsukkoa ja keskityimme pääty-ympyröillä työskentelyyn.
Teimme ympyröillä tietenkin taivutuksia, mutta myös paljon siirtymiä ja pysähdyksiä. Wilda ei taipunut eikä pysähtynyt. Laukassa sain sen jotenkin paremmin kuulolle, mutta ravissa lukuisista puolipidätteistä ja sisäpohkeella naputuksesta huolimatta se pyrkii hiihtelemään kulmat läpi miten kuten. Ja ei se ymmärtänyt tai tahtonut ollenkaan tehdä ravista pysähdystä, Mari-Kaisa kehotti käyttämään selkeää ääniapua muttei sekään oikein auttanut.
Kyllä meillä silti Wildan kaa paremmin sujui kuin vaikka talvella maneesissa. Sen kanssa täytyisi pystyä liikkumaan aika reippaasti, jottei mene ihan haipparoinniksi. Eilen erityisen hyvin onnistuivat laukannostot, ihan hipaisusta siis ja aina oikein päin. Hetken harkitsin pääty-ympyrältä poistumista ja koko kentän käyttämistä laukkaamiseen ihan omaksi ilokseni, edes yhden kierroksen verran, mutten sitten kuitenkaan tohtinut aiheuttaa hämmennystä J
Kesäisin terveisin Salla