Melkein jo jouduin peruuttamaan tiistain tuntini, koska samalle päivälle osui kuopukseni päiväkodin kevättapahtuma ja miehen työreissu. Onneksi mummi tuli hätiin, millään kun en haluaisi luopua viikoittaisesta omasta laatuajastani. Jääköön vaikka lapset ruuatta, jääköön pyykit pesemättä ja koti sotkuiseksi, tallille on päästävä.
Ja jo vain olikin laatuaikaa! Että sattuikin monta onnenkantamoista päällekkäin – sain ratsuksi Karinan, se oli jo valmiina tunnilla ja meitä oli vain 6 ratsukkoa. Hieman iloa varjosti se, että jouduimme sadetta karkuun maneesiin. Mutta kyllä nyt 6 ratsukkoa mahtuu sinne ihan loistavasti vaikka sitten samaan kulmaan, sekin tuli taas kokeiltua.
Teimme tunnilla ravissa VIISIkaarista kiemurauraa. Aikamoista kiemurtamista, oikeiden teiden hahmottaminen vei aikansa. Sitten piti tehdä ravi-käynti-ravi siirtymiä aina toisella ja neljännellä kaarella, ei sekään tehtävä ihan heti meille auennut. Vieläpä otimme jalustimet ristiin kaulalle, joten lisäksi oli vahdittava omaa istuntaa ja jalkojen rentouttamista.
Karina teki sievästi kaikki kaaret siitä kohtaa kun pyysin, mutta en minä kyllä sitä taipumaan saanut pätkän vertaa. Tein puolipidätteitä ja yritin asettaa, mutta yhtään se ei antanut myöden vaikka muuten kiltisti toimikin. Näin pitkällä ratsastuskokemuksella pitäisi jo saada tuloksia aikaiseksi, mutta (vastahakoisen) hevosen kokoamista en ole onnistunut oppimaan.
Kiemurtelun jälkeen saimme laukata koko uraa. Iloisna mielin laukata posotimme menemään Karinan kanssa, jopa niin että Heidi kehotti hidastamaan vauhtia. Luulenpa että hevosetkin nauttivat siitä kun saivat laukata eteenpäin pitkän aikaa ja pääsivät etenemään ilman enempiä ruuhkia ja kaverin häntää naaman edessä.
Aika paljon muuten on niitä naakkoja tallissa. Yksi melkein osui kupoliin. Kuulemma jos yhden naakan saa hengiltä ja jättää vainajan varoitukseksi muille, niin ne muuttavat muualle. Kuka olisi niin rohkea metsästäjäluonne? (Teija?)
t. Salla