Toukokuun puolessa välissä tänä vuonna aurinko tuntui paistavan kirkkaammin. Oli aika pakata pitkään valmisteltua ja odotettua matkaa varten. Upouudet ratsastussaappaat komeilivat matkalaukun vieressä ja ystävä saapuisi seuraavana aamuna. Seikkailumme oli lopultakin alkamassa!
Vaan kun parhaimmillaankin keskiverto-, ei-kilpaileva-, kerran viikossa tunneilla-, kerran-kaksi viikossa kaverin hevosta vuokraava -aikuisratsastaja on lähdössä ratsastusmatkalle laadukkaaseen portugalilaiseen ratsastuskouluun, mieleen tunkee monia huolia ja murheita. Saako loman jälkeen keräillä itsetuntoaan maanrajasta? Onko pää pian niin sekaisin ristiriitaisuuksista kotitunneilla saatuihin oppeihin nähden, ettei enää tunnista vasenta ohjaa oikeasta? Joutuuko ratsastajaparka osaamistaan vaikeampaan paikkaan, hurjapäisen tuittupään selkään, ja palaa lonkka säpäleinä kotiin?
No ei. Ei mitään tällaista. Oikeastaan tiesin tämän ja lähdinkin innosta hyristen matkaan, sillä tämä oli jo toinen kerta, kun olin ystäväni kanssa heittäytymässä Miguel ja Cuca Atayden intensiiviseen oppiin ”Centro Equestre Miguel Atayde:ssa” (ks. kuva alla), noin 40 kilometrin helpon ajomatkan päässä Lissabonin lentokentältä, Cadriceirassa, Turcifal-nimisen pikkukaupungin kyljessä.
Miguel Atayde on tarkka, yksityiskohtainen ja kannustava opettaja. Hänen tunneillaan ei vetelehditä, eikä tehdä harjoituksia ilman suunnitelmaa tai syytä. Hänellä on uskomaton kiinnostus ja kyky opettaa kaikentasoisia ratsastajia pienistä alkajista kovan tason ammattilaisiin. Kaikenikäiset asiakkaat toivotetaan lämpimästi tervetulleiksi heti tallin ovella; tästä huolehtii myös Miguelin vaimo Cuca, joka elää hevosia miehensä tapaan ja osallistuu erityisesti kansainvälisten oppilaiden opetukseen tarvittaessa tulkkina.
Miguel oli Portugalin kenttäratsastusjoukkueen jäsen Barcelonan olympialaisissa v. 1992. Ennen oman ratsastuskoulun perustamista hän opetti monissa kouluissa Portugalissa ja kansainvälisesti, ja voitti useita palkintoja erityisesti Lusitano-hevosilla. Nykyään hän valmentaa kuukausittain myös Portugalin ulkopuolella, erityisesti Sveitsissä ja Ranskassa. Hänen omia valmentajiaan ovat olleet mm. Guilherme Borda, Fernando Somer de Andrade, Michel Henriquet ja Nuno de Oliveira.
Täällä ei turhia kainostella. Jo ensimmäisellä tunnilla eteeni talutettiin kuin Disneyn satukirjasta harja hulmuten karannut unelmakaunis Lusitano-ori, jatkossa kaksi muuta korkeastikoulutettua Lusitanoa, sekä pari etevää puoliveristä – niistäkin toinen ori.
Tulisimme ratsastamaan yhdeksän koulutuntia ja hyppäämään muutaman kerran seuraavan viiden päivän aikana. Olimme tunnilla ystäväni kanssa aina kahdestaan ja saimme näin Miguelin ja Cucan täyden huomion. Tunnit seurasivat kaavaa, jossa ensimmäinen puolituntinen ratsastettiin yhdessä erilaisia valmistelevia liikkeitä (avo-, sulku- ja vastataivutuksia, väistöjä sekä siirtymiä), ja lopuksi kumpikin ratsukko pääsi noin vartin henkilökohtaiseen opetukseen, jossa työstettiin erityisesti sille sopivia harjoituksia. Niissä pää höyrysi kuin perunakattila.
Kokeneempi ystäväni harjoitteli muun muassa laukanvaihtoja melko nopealla syklillä ja haastavilla teillä, vastalaukkoja ja laukkasulkuja. Minun haasteeni – näin Miguel oli päättänyt – oli oppia tekemään yksi laukanvaihto. Yksi. Ihan niin, että vaihto tulisi minun pyynnöstäni, eikä niin että hevonen arvaa sitä tarjota. Sitä sitten pohjustettiin ja harjoiteltiin välillä jopa niin, että piuhani menivät aivan solmuun enkä enää edes tiennyt missä laukassa olin. Muistankin ensimmäisten kokeilujen jälkeen kysyneeni, onko tässä mitään järkeä – enhän minä osaa, en mitenkään voi oppia mitään näin haastavaa, ja itse asiassa missä minä laukanvaihtoja muka tekisin matkan jälkeen?
Siitä päästiin koko opetuksen ytimeen: osaat kun opettelet, ja opit kun rentoudut ja kuuntelet ohjeita. Me tarjoamme sinulle opetusmestarit käyttöön, kerromme ja autamme, luota sinä itseesi ja nauti! Tähän ideologiaan liittyi myös Miguelin päätös siitä, että lähes jokaisen tunnin lopuksi saimme harjoitella kunkin hevosen osaamisen mukaisesti piaffia, passagea tai espanjalaista kävelyä. Avustettuna, tottakai, mutta kuitenkin. En ikinä tule unohtamaan niitä jossain määrin itsenäisiä kolmea passage-askelta!
Rentoutta pidettiin kouluvääntöjen välissä yllä hyppäämällä esteitä. Miguel hyppyyttää myös kouluratsastajia mielellään ja suunnittelee ratoja kisoihin. Tallin pehmeästi ja varmasti hyppäävällä luottohevosella aloitin kavaletista, ja lopulta hyppäsin oman aikaisemman ennätykseni selvästi ylittävän 120 cm esteen ja radan, jonka Miguel kävi ennen suoritusta tukenani läpi varmaankin kymmenen kertaa. Onkohan tallilla ennen nähtykään yhtä mielipuolisesti onnesta kikattavaa ratsastajaa?
Saimme viiden päivän aikana aimo annoksen teoriaa ja henkilökohtaista opetusta. Vaikka tavoite erityisesti minun kanssani oli ratsastajan rentous, ei asioita silti saanut tehdä ”sinne päin”. Meille jaksettiin väsymättä selittää apuja, hevosen liikkeitä, kulmia ja askelia, painon muutoksia, harjoitusten tavoitteita, oikea-aikaisuutta, maastakäsittelyä. Moni asia näytettiin kädestä pitäen.
Katsoimme joka päivä Miguelin ratsastusta samalla kun Cuca selitti kunkin hevosen haasteet ja taustat sekä syyt, miksi sen kanssa tehtiin mitäkin harjoitusta. Lähtökohta oli aina hevonen – mitä se osaa ja mitä kohti sitä autettiin kehittymään. Hevosia ratsastettiin ja käsiteltiin kauniisti, kevyesti ja melkein huomaamattomin avuin – ja ne kulkivat ilmavasti, hyväntuulisesti ja keskittyen. Voin vain kuvitella, mitä kokeneempi ratsastaja saisi irti Miguelin opeista.
Matkan jälkeen olen palannut mielessäni monta kertaa myös istuntaani liittyviin ohjeisiin. Jalat rentoina, ei saa puristaa, kädet kannatettuina – ihan tuttua myös Heidin suusta TR:n tunneilla. Minua myös kannustettiin korjaamaan ryhtiäni: ”Ajattele, että olet malli catwalkilla!” Vieläkin naurattaa, mutta olen koittanut muistaa ajatuksen myös matkan jälkeen. Miten se onkin niin vaikeaa istua ryhdikkäästi ja ylväästi hevosen selässä!
Koen itseni todella onnekkaaksi, että voin ystävieni kanssa jakaa tällaisten matkojen tuomat kokemukset. Mutta eivät ulkomaanmatkat autuaaksi tee. Vaikka minulla on nyt vihko täynnä muistiinpanoja harjoituksista ja heureka-hetkistä, ovat käteni edelleen aivan liian usein reisissä kiinni, paino valahtaa ihan väärään suuntaan, hevoset eivät kulje kanssani tunneilla upeasti muodossa parastaan esittäen, ja mallikoulusta reputtaisin välittömästi.
Kotona, vakiotunneillani, on luotu osaamiseni perusta, joka mahdollistaa rajojen venyttämisen. Matkoilla saan siihen mausteita ja tiedän, mitä kohti jatkan. Nyt minulla on huimia muistoja ja vahvistunut usko siihen, että todella voin oppia kun vain yritän. Että ratsastus on maailman paras harrastus, sen pitää olla hauskaa – ja matkakassaa pitää taas alkaa kerätä.
Ai niin, ja minä muuten tein sen laukanvaihdon ihan itse. Lopulta. 🙂
Iloista juhannusta ja hyväntuulisia ratsastushetkiä toivottaa,
Salla-Maria
PS. Jos kiinnostuit, suosittelen ”Centro Equestre Miguel Atayde:a” lämpimästi. Tutustu tarkemmin nettisivuilla http://www.equestre-atayde.com/ . Voit myös meilata minulle, kerron mielelläni lisää: sallamaria [a] gmail.com .