Kyllä oli hieno syysilta tiistaina, aivan tyyntä eikä liian kylmä. Toistaiseksi voidaan siis vielä ratsastaa ulkona, kenttäkin on hyvässä kunnossa. Kiipesin vaihteeksi Wenuksen selkään, sillä en olekaan ratsastanut kuin muutaman hassun kerran kauan aikaa sitten.
Wenus on kaltaiselleni pitkälle ihmiselle aika pieni ja kapoinen kuin silakka. Kiparsin jalkojani jatkuvasti ylöspäin, jopa niin että toinen polvi oli tunnin jälkeen ihan hiertynyt. Oikein piti muistuttaa itseään välillä, että jalat rennosti alas, mutta kun tuntui siltä että ne heiluivat jossain hevosen mahan alla. Ohjaimet olivat siis vähän hakusessa.
Verryttelimme ensin pääty-ympyröin ja lisäksi Mari-Kaisan eteen piti tehdä voltti. En oikein saanut Wenusta taipumaan nätisti, se jotenkin haipparoi puolelta toiselle ja pyrki välillä hidastamaan vauhtia. Pääty-ympyröillä laukkaaminen onnistui jo luontevammin, mutta siinä taas Wenus heitteli päätään ja yritti katsella ulospäin. Kyllä se kiltisti aina asettui sisäänpäin kun muistuttelin sitä.
Sitten teimme ravissa väistöjä pääty-ympyrällä niin että koko ympyrän ajan piti väistättää takaosaa ulos. Ei onnistunut oikein ollenkaan. Vauhti tuppasi hyytymään, takaosa ei siirtynyt tarpeeksi ja sitten sisäpohkeella naputus ja ohjista tempoilu aiheutti yleistä rimpulointia. Hidastin välillä käyntiin, kun tuntui ettei väistöä löydy lainkaan, käynnissä sentään onnistui. Mari-Kaisa kehotti tekemään ulko-ohjalla pidätteitä samalla kun sisäpohje väistättää, mutta en silti saanut kunnollista raviväistöä syntymään.
Wenus oli ihan erilainen kuin mitä odotin, ja jouduin koko tunnin keskittymään siihen täysin. Tuntui siltä että tein sen kanssa kaikenlaisia alkeellisia virheitä, painoin kädet suoraksi alas ja nostin polvet ylös J Mutta ei se mitään, kovin oli opettavaista!
Aurinkoista viikkoa t. Salla