Tiistaina vasta näiltä sivuilta luin, että talliimme on saapunut uusi ratsu Sonja. Illalla pääsin jo istumaan sen selkään 🙂

Tallissa Sonja oli todella kiltti ja helppo laittaa kuntoon, vähän varovaisen oloinen se kuitenkin oli. En laittanut sitä kiinni, kuten karsinan ovessa ohjeistettiin ja ihan nätisti se nökötti paikallaan.

Sonja tallissa

Sonja on tehnyt aiemminkin tuntihevosen töitä mikä näkyy varmaankin siinä että kentälle taluttamiset, selkään nousut yms asiat sujuivat moitteetta. Tunnilla Mari-Kaisa laittoi meidät monenlaisten tehtävien eteen. Aluksi keskityttiin kulmien ratsastamiseen ja niissä taivuttamiseen, jokaisessa kulmassa oli johteina pari puomia. Pitkillä sivuilla piti lisäksi taivuttaa hevosia hieman ulos. Sonja kulki tasaisesti ja kivasti, myös laukassa vaikka se tuntuukin vauhdikkaammalta kuin muut hevoset.

Sitten teimme siirtymiä keskihalkaisijalla. Aluksi piti ratsastaa halkaisijalle ravissa, nostaa vastalaukka ja vaihtaa se ravin kautta vielä myötälaukkaan ja jatkaa sitten myötälaukassa halkaisijalta ulos. Tässä Sonja ei meinannut malttaa jarrutella ollenkaan, myötälaukan vaihtaminessa kesti aikansa. Laukkaharjoituksissa se ehkä hieman alkoi kiihdytellä, mutta totteli pidätteitä kuitenkin. Tässä juuri laukataan koko uraa:

Sonja tunnilla1

Kovin hyvä vaikutelma siis Sonjasta jäi! Tunnin jälkeinen metsälenkilläkin se käyttäytyi ihan kuin olisi aina tehnyt tunnin jälkeen niin.

Mukavia ratsastuksia muillekin, t. Salla