Ilahduin viimosen päälle kun sain tiistaina ratsukseni Hanin. En ole sillä juurikaan ratsastanut, mutta hatarat muistikuvani olivat pelkästään positiiviset. Aloitimme Hanin kanssa tiiviillä seurustelulla, se oli karsinassa ihan hirmu ystävällinen. Edes suitsiminen ei haitannut, eikä otsatukan järjestäminen J
Maneesikausi alkoi nyt myös meidän osaltamme, sen verran pimeää oli pihalla ja kentällä että parempi siirtyä sisätiloihin. Vaikka maneesi onkin laitettu siistiksi ja valoisaksi, kyllä yhdeksän ratsukon mahtumisessa oli totuttelua, ruskeita hevosia tuntui vilistävän joka suunnalta.
Aloitimme rennosti kevyessä ravissa tekemällä loivaa kolmikaarista uraa. Lisäksi laukkasimme koko uraa molempiin suuntiin niin että tädit hengästyivät ja hevoset pärskivät, vai oliko se toisinpäin. Hani yllätti minut muutaman kerran putoamalla äkisti raviin ihan pienestä puolipidätteestä. No asia korjaantui kyllä, mutta kovin tasalaatuista laukkatyöskentelymme ei ollut, välillä mentiin lennokkaasti ja avuilla ja välillä taas ei sinnepäinkään.
Sitten siirryimmekin tekemään tasapainoharjoituksia pääty-ympyröille. Ensin kevennettiin epätahtisesti 2 askelta ylös ja 1 alas, 3 askelta ylös ja 2 alas jne. Vaati keskittymistä ja päässälaskutaitoa. Mari-Kaisa komensi ottamaan vielä toisen jalustimen kaulalle ja sitten jatkettiin keventämistä. Taas vaadittiin paitsi keskittymistä, myös lihaksia ja sitä kuuluisaa tasapainoa. Vatkasin holtittomasti Hani-paran tasaisessa ravissa, huojuin eteen-taakse ja vielä sivulta toiselle. Oma kroppa ei ollut ollenkaan hallinnassa ja jysähtelin nolosti satulaan silloin kun piti olla ylhäällä. Melkeinpä helpommalta olisi tuntunut kevennellä kokonaan ilman jalustimia. Hyvä ja avartava harjoitus, joskin aika hämmentävä J
t. Salla