Tessalle kävi kurjasti edellistiistaina, sen toista etujalkaa vaivasi kaviopaise mikä huomattiin selvänä ontumisena kun lähdimme tunnilla ravailemaan. Tessa oli silloin erityisen haluton siirtymään tallista maneesiin, kävelemään alkukäyntejä, siirtymään raviin tai tekemään yhtikäs mitään, sillä kertaa ihan syystä. Eipä siinä muuta kuin takaisin talliin ja sairauslomalle.
Eilen olikin sitten vastassa paljon hyväntuulisempi ja vaivastaan toipunut Tynnyri. Maneesiin käveltiin peräti innokkaasti ja maneesiin päästyä se teki merkillisen riemuhypynkin, melkein pääsi irti. Ja toisen heti alkukäyntien aikana. Siitäkös aloitin itse armottoman jännittämisen, että jos se on noin innokas niin kaatuu pian kyljelleen sätätessään, mokoma paksu tamma. No ei kaatunut eikä intoillutkaan sitten sen enempiä… (ärsyttävää ja tätimäistä jännittää turhasta, mutta minkäs teit).
Teimme tunnilla ravivoltin toiselle pitkälle sivulle ja toisella nostettiin sitten laukkaa. Tynnyri ihan itse tarjosi laukkaa kun huomasi mitä tehdään, ja laukkasikin aika reippaasti. Toki useita kertoja se myös teki äkkipysähdyksen kesken voltin/laukan/minkä tahansa askellajin, kuten sillä kait tapana on.
Yritin keksiä että mikä saa sen toppaamaan kesken tehtävän – ehkä liian voimakas ohjasote tai liian lähellä olevat muut hevoset, tai jos ratsastaja nojaa liiaksi eteenpäin. Heidi kehotti heti alkutunnista ratsastamaan aika pitkällä ohjalla, mitä en ensin meinannut millään uskoa mutta kyllä Tessa oli tyytyväisempi kulkiessaan pidemmällä kaulalla.
Sellainenkin neuvo Tessan ratsastajille, että sitä kannattaa kehua heti kun meno on toivotunlaista. Olen ihan varma että yksi laukkavoltti saatiin kasaan taputusten ja kehujen voimalla, ei niinkään pohjeapujen.
Parhaiten eilen onnistui kuitenkin Tynnyrin kanssa tallissa seurusteleminen. Se oli ylenpalttisen seurallinen ja kaipasi rapsutuksia ja silityksiä <3
t. Salla