Jouduin jättämään viime viikon ratsastuksen työreissun takia väliin, joten sitä kivempaa oli lähteä tallille taas eilen. Ratsuksi oli merkitty Sasu, josta kaikki tuntuvat tykkäävän, itseni mukaan lukien. Vieläpä pääsin niin helpolla että hevonen oli valmiina maneesissa ja vielä jäi sinne tunnin jälkeen, itse sain keskittyä katsomaan vaihteeksi muiden ratsastamista.
Teimme tunnilla pitkästä aikaa tötteröiden pujottelua ja sen lisänä ravi- ja laukkavoltteja. Tötteröt oli asemoitu katsomopäätyyn lyhyelle sivulle, pieni riski katsojia ajatellen koska kyllähän ne saivat kyytiä kun jyräsimme niitä kumoon ravissa. Meillä oli Sasun kanssa muutamaan otteeseen liikaa ravia ja liian vähän taivutusta jotta pujottelut olisivat sujuneet puhtaasti.
En muistanutkaan Sasun olevan niin reipas, olen ratsastanut sillä ehkä noin vuosi sitten. Minusta se puri enemmän ja aika paljonkin kuolaimeen kiinni nyt, ihan jouduin kovastikin pidättämään jotta ehdin jarruttaa tarpeeksi ennen tötteröpujottelua. Samaten laukassa se eteni reippaasti, vauhti tosin muuttui epätasaiseksi laukkavolteilla. Sasulla on mukavat liikkeet ja se teki kyllä mitä pyydettiin, mutta jotenkin puolivillaisesti. En varmaankaan ratsastanut tarpeeksi pohkeella. Myös käsieni kanssa oli jatkuvasti ongelmia, jostain syystä vasen käsivarsi meni ihan maitohapoillekin joten nyin varmaan vasemmasta ohjasta koko tunnin ajan…
Ei Sasu sentään niin vauhdikas ollut kuin musta salama Sonja. Sonja oli kyllä kiltisti, mutta vauhtia on tosiaan paaaljon enemmän kuin muilla. Vielä kun se on sellainen hoikka ja korkeajalkainen, näyttää jotenkin laukkahevoselta karusellihevosten joukossa J
Mukavia ratsastuksia muillekin t. Salla