Ihan kohtuullisen vilpoisa keli ja reipas tuuli saattelivat meidät kentälle ratsastamaan tiistaina. Hevoset olivat hieman korvat tötteröllä, mutta kiltisti seisoivat paikallaan selkään noustessa ja tunti alkoi tavanomaisissa merkeissä raviverryttelyllä. Wenuksen kanssa kyllä jännitimme yhdessä ja säpsähtelimme ylimääräisiä ääniä.
Aloitimme ravaamalla keskihalkaisijalle ja siitä käännyttiin vuorotellen eri suuntiin, pitkille sivuille tehtiin lisäksi voltit ensin ravissa ja sitten laukassa. Sitten tehtävää muutettiin niin että halkaisijalle tultiin käynnissä, siitä väistöä käynnissä kohti tien puoleista sivua, sinne kulmaan pysähdys jonka jälkeen laukan nosto.
Wenus ja myöskin Hemppa olivat sitä mieltä että väistäminen on tyhmää ja laukkaaminen on kivaa. En saanut Wenusta väistämään vaan se pyrki kääntyilemään ja pysähtelemään ja kaikin tavoin välttelemään väistävää pohjetta. Itse syyllistyin sitten hämmentyneenä kaikkien apujen yhtäaikaiseen käyttöön saadakseni sen väistämään haluttuun suuntaan. Ei onnistunut.
Heidi kehotti nostamaan oikealle väistätettäessä (?) oikeaa ohjaa vasenta kohti. En uskonut. Seitsemännen epäonnistuneen väistökerran jälkeen hän kysyi että miksi ihmeessä et jo käytä raippaa. No en kai kun itsekin olin ihan sekaisin että mitäs raajoja nyt heiluttelisi ja jännittikin kauheasti. Kosketin raipalla vain hieman ja kas, väistö alkoi heti kulkemaan paremmin. Ja oikean ohjan siirtäminen vasemmalle auttoi heti suoristamisessa. Merkillistä.
Vasemmalle mentäessä Wenus ei sitten viitsinytkään enää olla väistämättä ja homma oli paljon helpompaa. Räpiköimiseni kuitenkin hermostutti sen ja laukannostot ja loppuravit sujuivat vähän pinkeissä tunnelmissa, turvahevonen Tessan takana.
Mutta siis tiedoksi vaan kaikille, tunnit ulkona ovat sujuneet mainiosti enkä eilen nähnyt kenenkään putoavan tai edes ryntäävän minnekkään. Reippain mielin kevätaurinkoon ratsastamaan!
t. Salla