Vaikka vuoden ensimmäinen tunti oli jakotunti ja hiihtelin ympäriinsä Wildalla, oli silti tosi kiva taas olla hevosen selässä. Ja vaikka tunnin saldo oli viisi onnistunutta laukka-askelta ja kolme jotenkuten onnistunutta avotaivutusaskelta, niin sekin on selvästi enemmän kuin viimeksi Wildalla mennessäni.
Aloitimme verryttelemällä pääty-ympyröin ravissa ja laukassa. Oli kovin vaikeaa saada Wilda tahdikkaasti liikkumaan ympyröillä, se alkoi hiihtää heti kun joku työkavereista oli lähietäisyydellä. Heti kun jäi tilaa, niin se liikkui reippaammin. Laukkailimme niin että toppatakin olisi saanut nakata pois, ja se on paljon näillä pakkasilla.
Varsinainen tehtävä meni niin että teimme pitkän sivun alkuun ravivoltin, josta jatkettiin suoraan avotaivutusta pitkää sivua pitkin. Seuraavalla pitkällä sivulla piti nostaa vastalaukka. Mahtumisongelmia kyllä oli, haipparoimme Wildan kanssa toistuvasti edellisen hännässä jolloinka tehtävän suorittamisesta ei tullut mitään. Olin äimän käkenä kun Wilda hidasti itsenäisesti käyntiin jos menin liian lähelle edellistä ratsukkoa, muut hevoset kun eivät sitä tee.
Venyvästä muodosta ja epätasaisesta tahdista huolimatta tunti oli kiva, koska oli koko ajan joku ongelma tai tehtävä ratkaistavana. Wildakin oli parempi kuin mitä muistin, ihan ilolla menisin sen kanssa seuraavatkin tunnit.
Joulun välipäivinä eksyin vaihteeksi islanninponin selkään (juu, jalat hipoi ponin polvia) ja maastoon. Oikein kivaa oli maastoilla aurinkoisessa pikkupakkasessa. Ja vielä kivempaa seurustella nallekarhun näköisten issikoiden kanssa, katsokaa nyt mikä jöröjukka:
terkuin Salla